Wednesday, November 27, 2013

AJATUKSIA JA INSPIRAATIOKUVIA

Alle kuukausi jouluun. To do -lista kasvaa ja kasvaa, tuntuu ettei saa mitään järkevää tehtyä ja mikään ei onnistu. Stressaan taas liikaa, vaikka mitään aihetta ei ole. Sentään muutaman asian olen saanut tehtyä, semmoisia siis, mitä on ollut listalla jo pitkään.



Jatka villasukkaa, lue Salaisuuksien laaksoa, leivo piparit alusta loppuun, korjaa keltaisen takin hiha, mieti mitä haluat opiskella, kirjoita joulupukille, päivitä blogi. Nuo ovat asioita, mitkä olen jo saanut tehtyä. Sain jatkettua villasukkaa samalla kun katsoin Joulutarinan. Luin Salaisuuksien laaksoa junassa matkalla Kolarista Ouluun. Leivoin piparitaikinan toissapäivänä ja eilen itse piparit. Korjasin tänään keltaisen takin hihan (tosin se on edelleen tosi ruma, mutta eipähän enää ole ylimäärästä kangassuikaletta väärällä puolella). Hain tänään opiskelemaan, koska äiti tunki kouraani hakulomakkeen. Tosin hain sinne netin kautta, koska oli nopeampi. Hakuaika päättyy 30.11. ja koulu kestää 5kk. En tiiä pääsenkö sinne, mutta toivottavasti. Oispahan ainaki jotain tekemistä. Kerron siitä sitten lisää jos pääsen opiskelemaan. Kirjoitin joulupukille. Päivitin blogin tänään aiemmin ja nyt toisen kerran, koska edellinen postaus oli pelkästä Muonion reissusta.


Ajattelen taas liikaa. Perjantaina on autokoulun kakkosvaiheen liukasrata ja teoriatunti. Lauantaina mennään porukalla Pudasjärvelle mökkeileen yheksi yöksi, saa vähän rentoutua, etten vaan taas ajattele yksin liikaa asioita omassa huoneessa. Tiistaina sitte ois lähtö Helsinkiin parin kaverin luokse kattoon niitten kämppää! Siellä ois tarkotus olla sunnuntaihin.


(SELVIYTYMIS)OPAS MUONIOON MATKAAVILLE


Neljä päivää Muoniossa riitti mulle ainakin hetkeksi. Kun torstaina astuin junasta ulos Kolarin rautatieasemalla, oli pakkasta selvästi yli 20 astetta ja tutisin, vaikka olin pukeutunu suhteellisen lämpimästi. Toki tuo äkillinen lämpötilaero Oulun noin -2 asteesta parillakymmenellä asteella kylmempään saattoi vaikuttaa mun ruumiin lämmönsäätelyyn. Sisko oli siis vastassa mua Kolarissa ja ajeltiin siitä sitten se 80km autolla Muonioon. Muoniossa Apteekin lämpömittari näytti -22'C (vaikka ensin se säikäytti mua näyttämällä sekunnin sadasosan ajan  -26'C), joten mikäli suunnittelet matkaa Muonioon tai muualle Lappiin, laita se pilkkihaalari ja karvalakki, sekä hommaa huopatossut. 

Tämän Muonion lämpötila -ensivaikutelman lisäksi hienon ensivaikutelman antoi mun isosiskon asunto, missä se siis asuu kahden kämppiksen kanssa. Asunto oli suhteellisen tilava; siinä oli iso eteinen, joka yhdistyi olohuoneeseen, keittiö, missä oli myös ruokapöytä; kolme makuuhuonetta, kylpyhuone, jossa myös wc; sauna ja lisäksi erillinen pieni wc. Tais siellä myös olla toiselle kämppiksistä oma vaatehuone. Huomas kyllä, että oli kyseessä kolmen erä-opiskelijan asunto, koska sisustuselementteinä oli esim. sieniä, retkipatja, porontaljoja, makuupusseja, kalahaavi ja lukuisat määrät talvivaatteita.

Näköala ikkunasta. Lunta. Ja jotain muutakin tuttua kenties?

Kyllä, Alkohan se siellä.

Olohuoneen sisustuselementtejä. Toinen kämppiksistä nukkui väliaikaisesti tossa sohvalla, mutta raahas jossai välissä sitten ton sohvan omaan huoneeseensa.



Vara-avain.

Meidän viikonlopun ohjelmaan kuului mm. iglujen rakentelua, Levin yöelämään tutustumista, Nutukaskurssia ja saunailtaa. Perjantaina siis käytiin siskon luokan kanssa rakentelemassa igluhotellihuoneisiin huonekaluja jäästä, joka sahattiin moottorisahalla järvestä. Lisäksi muotoiltiin huoneiden ulkopuolelle huonenumerot myöskin jäästä. Oli hienoa nähdä kun ammattilaiset (ja ei niin ammattilaiset) saivat näyttää taitonsa jäätä veistellessä. Paikan päällä oli myös poroja aitauksessa (ensi kosketukseni poroihin tuolla reissulla) ja toisessa aitauksessa kaksi villisikaa! Tosi sieviä. Iglujen rakentelun jälkeen sisko meni Nutukaskurssille ja itse jäin siskon kämpille nukkumaan ja värittämään Nalle Puh -värityskirjaa.

Perjantai-iltana kävimme myös Levillä. Ärsytti vain olla porukan ainut alle 20-vuotias. Suurin osa Levin baareista on siis k20. Kyllä me silti käytiin parissa k20 istuskelubaarissa, koska niissä ei ollut portsareita ovella. Sen sijaan esim. Ihkuun, mikä on siis k20 yökerho, emme päässeet minun takiani, koska portsarin mielestä 19 vuotta ja 10 kuukautta ei ole tarpeeksi 20 vuotta. Mutta ei se mitään. En olisi halunnutkaan sinne, koska olin väsynyt eikä tehnyt mieli tanssia.

Lauantaina nukuin pitkään kun sisko meni koululle Nutukaskurssille. Illalla sitten mentiin siskon luokkakaverin luo istuskelemaan, syömään juusto- ja tomaattisipulichilisarvia, soittamaan kitaraa ja laulamaan. Sisko ja sen muutama luokkakaveria myös saunoivat ja kävivät pyörimässä lumihangessa alasti, mutta itse en tatuointini vuoksi päässyt saunomaan ja lumihankeen. Ei kyllä oikeastaan edes harmittanut. 

Sunnuntaina heräsin minäkin Nutukaskurssille ja sain nähdä, miten ne nutukkaat oikein tehdään. Olisi tehnyt mieli itsekin tehdä, ehkä vielä joskus käyn itsekin tuollaisen kurssin. Nutukasopettaja sanoi, että kyseisiä kursseja järjestetään myös esim. Pudasjärvellä ja Kempeleessä. Opettaja oli muutenkin oikein mainio. Hän toi minulle erivärisiä lankoja, käski leikata niistä tietyn mittaisia ja sitten sitoi ne pöydän jalkaan kiinni ja neuvoi miten alan niitä pujottelemaan. Mietin ensin, että mitähän minä tässä olen nyt tekemässä, mutta sitten selvisi, että teen paulanauhoja (kutsutaan googlen mukaan myös pirtanauhoiksi, tiuhtoiksi, viuloiksi, mytkiksi yms.) joilla sidotaan nutukkaat varresta kiinni niin tiukasti, ettei sisään mene lunta. Tein ilmeisesti jonkin todella yksinkertaisen version paulasta, koska se oli todella ohut ja sen tekemisessä ei mennyt aluksi kuin reilu tunti ja jälkeenpäin kun olin niitä useamman jo tehnyt niin noin 45 minuuttia. Tein sellaiset siis itselleni ja siskolleni. Itseltäni puuttuvat enää nutukkaat! 

Nutukkaat. Kuva Wikipediasta.

Lähdin kesken kaiken nutukaskurssilta kävelemään siskoni kämpälle (eksyin reitiltäni, mutta tiesin kokoajan missä olin, joten löysin oikealle tielle) pakkaamaan. Siskoni muoniolainen kaveri, jolla on Mersu ja jonka isällä on 100 poroa, ajoi minut Kolariin. Meinasimme törmätä yksinäiseen poroon, joka käveli keskellä tietä, mutta mahduimme juuri ja juuri sen ja tien vieressä olevan lumipenkan välistä. Lisäksi pelkäsimme kilpaa vastaantulevia rekkoja. Lapissa asuvat puhuvat selvästi enemmän kuin etelämmässä asuvat, tai sitten en ole vain tottunut siihen, koska olen itse niin vähäpuheinen. Tämä kuski kuitenkin kyseli kokoajan kaikkea ja kertoi elämästään. Oli vähän outoa.

Minä Nutukaskurssilla. Kuva pöllitty Tiian blogista.

 10 vinkkiä Muonioon matkaaville

1. Pakkaa mukaan paljon lämmintä vaatetta. Ihan sama vaikka näyttäisit lumiukolta, tärkeintä ei ole ulkonäkö vaan mukavuus ja se, että tarkenee.

2. Varaudu siihen, että varsinkin kohta kun kaamos alkaa, luonnonvaloa ei ole. Vielä nyt voit nähdä auringon, jos heräät tarpeeksi aikaisin tai katsot sen kuvia netistä. 

3. Lähimmät kaupungit ovat kaukana. Maaginen luku on 80. Noin 80km Kolariin, Kittilään ja Enontekiölle.

4. Jos tulet Muonioon katsomaan poroja, kannattaa sinun itse hankkiutua niiden luokse. Ne eivät välttämättä tule sinua vastaan, vaikka lähes jokainen muoniolainen omistaa poroja.

5. Tekemistä ei ole paljon, jos et ole ulkoilmaihminen. Ulkona sen sijaan on paljonkin tekemistä. Voit esim. kävellä, hiihtää, lumikenkäillä tai kieriä lumessa.

6. Jos kaipaat yöelämää, joudut lähtemään naapurikyliin, eli esimerkiksi Leville. Muoniossa on yksi baari ja sekin on kiinni suurimman osan vuodesta. (Avataan jälleen 30.11.!!)

7. Muoniolaiset tuntevat toisensa autojensa perusteella. Kaikki kulkevat itseään pidemmät matkat autolla, paitsi jos auto ei liiku liian kovan pakkasen vuoksi.

8. Muoniossa on S- ja K-Marketit, kirpputori, naistenvaateliike, Alko, R-kioski, Sveitsiläinen kahvila, Thai-ravintola, SEO, Rolls, retkeilyliike ja jotain muita randomeja liikkeitä. Jos etsit siis shoppailupaikkaa, Muonio ei ole oikea paikka sinulle.

9. Mikäli kaipaat muutosta elämääsi, käy ihmeessä Muoniossa, niin tajuat pian, että et oikeastaan kaivannutkaan mitään muutosta, vaan halusit vaan tietää, että jossain on oikeasti tylsempää kuin kotonasi.

10. Älä ota näitä kaikkia vinkkejä tosissasi, oli mulla kivaa Muoniossa, vaikka ensi kerralla otan kyllä mukaan lämpimämmät kengät, kinttaat, karvalakin, lämpökerraston ja pilkkihaalarin.

EDIT // Jos haluat lukea lisää Muoniosta, tsekkaa mun siskon blogi: Jäkälää ihimettelin

Thursday, November 21, 2013

MUONIO - TÄÄLTÄ TULLAAN!

Huomenna klo: 05.07 lähtee Oulun rautatieasemalta juna kohti Kolaria. Mun olis tarkotus olla siinä junassa. Vihaan aikasia herätyksiä. Lopullinen päämäärä on Muonio, jonne matkustan Kolarista isosiskoni ajaman Mersun kyydissä. Toivottavasti ei ajeta kolaria - hehheh. 

Meen siis viettämään viikonloppua Lappiin. Suunnitelmissa ainakin iglun rakentamista, lunta ja pakkasta. Hrr. Vihaan pakkasta. Lumi on kyllä jees. En selvästikään malta oottaa, että pakkaset saavuttaa Oulun korkeuden, vaan mun on ihan pakko mennä kattomaan niitä Suomineidon kainaloon.

Toivottavasti en jäädy hengiltä. Oon pakannu mukaan esim. lämmintä vaatetta.


Monday, November 18, 2013

NYT MYÖS MUUALLA!

Okei, eli nyt mun blogia on mahdollisuus seurata myös muita kautta:


Yöllinen inspiraatio.

Koska olen nukkumaanmenemisen takia toivoton tapaus.


Viikonloppu: Kulttuurihetkiä, koirien vahtimista, kavereita, tatuointi ja Tivoli.

Pähkinänkuoressa instagram-kuvien avulla:




Perjantaina kävin Emman kanssa viettämässä kulttuurihetkiä ensin Taidemuseossa ja sitten elokuvissa Leijonasydäntä katsomassa. Lisäksi tietysti hieman shoppailtiin, tosin ostamatta mitään. Illalla mentiin F:n kanssa käymään yhellä kaverilla istumassa iltaa ja sen jälkeen mentiin yöksi F:n äidille, jossa me oltiin kahestaan vahtimassa kolmea koiraa, kahta kania ja akvaariokaloja, joiden lukumäärä jäi mulle epäselväksi.


Kaikki mielissään kattoo jotain videota koneelta. :D


Lauantaina mulla oli siis tatuointiaika klo: 12 Red & White Inkissä ja olin ihan paniikissa siihen asti, että tatuointikone alko surraamaan ja ensimmäiset musteet muurautu mun ihoon. Ei se loppujen lopuksi ees sattunu niin paljon ku aattelin, koska noudatin Reetan neuvoa ajattelemalla, että se sattuu ihan vitusti. :D Pahinta oli ohuimmat viivat, pitkä matka kerralla (eli esim ku noita sulkien keskiviivoja tehtiin tatuoimalla pitkä matka suoraa kerralla), toinen sulista, keskimmäisen sulan alaosa (niin lähellä rannetta) ja lopun valkonen korostusväri. Mutta periaatteessa ei ollu ees paha! Värittäminen sattu vähemmän ku ääriviivat, paitsi sitte just tossa ranteen kohalla sattu ihan yhtä paljon. Tykkään tästä jo nyt ihan älyttömästi, mutta musta tuntuu, että en oo vielä tajunnu ihan täysin, että tää on oikeesti totta. :D Kiitos vielä Sampalle tatuoinnista! Hintaa tälle tuli siis 200€ ja sen tekemisessä kesti noin 1½ tuntia.



Tatuoinnin jälkeen käytiin taas kattomassa koiria ja sit lähettiin hetkeksi sille samalle kaverille, jolta oltiin perjantaina. Tää kaveri pyykkäs, joten ku ooteltiin sitä nii katottiin Vain elämää -sarjaa ja juteltiin. Pyykkäystuokion jälkeen lähettiin kolmestaan yhelle toiselle kaverille lähelle keskustaa. Hieman siellä sitten nautiskeltiin alkoholia (paitsi F oli kuskina, koska koirat), pelailtiin Bussia ja pullonpyöritystä ja päädyttiin lopulta Tivoliin alias Tinkeen. Tuli tehtyä perinteiset pöydällä tanssimiset ja nautittua ehkä liikaakin alkoholia, mutta kivaa oli! Tinken jälkeen mentiin F:n kanssa taas koirien luo ja F:n pikkusiskokin saapui aamuyöstä kotiin kai jostain Cheerleading-reissulta.

Sunnuntaina herättiin vasta joskus neljän aikaan (tosin F oli käyttänyt koirat jo aiemmin) ja krapulaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Jossain välissä sitten F nakkas mut kotiin ja täällä oon lagannu. Äitin reaktio tatuoinnista: "Noin iso! Mää aattelin, että se ois ollu semmonen *näyttää sormilla jotain 2cm kokosta*" ja iskän: "Se on siinä nyt sitte aina? Mikä se on?" :DD Iskä ei siis oo vielä tajunnu, mitä ne n. 10 asiaa on, joita roikkuu mun huoneen seinillä ympäriinsä.

Että semmonen viikonloppu tällä kertaa. (:

Vasemmalla torstain kotoiluasua (sama asu perjantaina kulttuurielämässä miinus kotoilutossut) ja oikealla perjantai-ilta-minä.

Friday, November 15, 2013

Tykkään sateesta ku muutan kartanoon eli never nii.

Nyt voin sanoa olleeni aikaansaava ihminen. Heräsin tänään klo: 10.30 (minkä jälkeen torkutin tunnin) ja lähin jo vähän kahentoista jälkeen työkkäriin! Auton ikkunat oli huurussa (paitsi kuskin puolen, mitä vähän ihmettelin, kunnes tajusin sellasen luonnon ihmeen olemassaolon ku aurinko), koska pakkasta oli -2'C. Anteeksi vielä autolle, kun se raukka joutui käynnistymään kylmiltään. Kävin istumassa työkkärissä, oli kuulemma mua ennen käyny pari muutaki heppakoulun lopettanutta, ja täti ihmetteli, että mikä siinä alassa on ku kaikki lopettaa. :D Myös naapurihuoneessa kuulu olevan joku hevosalan lopettanu. Sattumaa, että kaikki oltiin paikalla samalla kertaa. 






Ku vihdoin pääsin ulos sieltä, lähin käymää kaupassa. Ostin värinpoiston ja hiusvärin, jotka molemmat tein äskön. Värinpoisto kyllä poisti jotenki värin, mutta ilmeisesti ois voinu ottaa toisenki värinpoiston, koska tää vaalea hiusväri minkä sit laitoin, näyttää tosi tummalta. Tai sitte vika on hiusvärissä. Piti tulla light golden brown, mutta tää on kyllä vaa ruskea. Ei voi mittää. Tein myös tännää ruokaa, omnomnom, ja tein sen mun tatuoinnin mallipiirroksen uusiksi. Se on jo YLIHUOMENNA. Perkele! Ihan alkaa jännittää.




Huomenna aattelin mennä viettämään külttüürielämää kaverin kanssa, ensin taidemuseoon ja sitten elokuviin. Illalla sitten F:n kanssa koiravahdiksi, näkkee taas Manumanumanumanumanua! (:


Wednesday, November 13, 2013

What Would I Say?

Löysin ihan liikaa hupia http://what-would-i-say.com/ -sivustolta. Siellä kun siis kirjautuu sisälle facebookiin niin sivusto tekee sun statuspäivitysten, kommenttien yms. avulla sulle uusia statuspäivityksiä, jotka on sekotuksia kaikista sun päivityksistä. Sun ei tarvi julkasta niitä jos et halua, vaan voit tehä esim. niinku minä, eli selailla niitä "generate status" -näppäintä painamalla ja nauraa vattalihakses kipeeksi. Tai sitte jos et omista yhtä hyvää huumorintajua ku minä nii voit vaan ihmetellä, että mitä vittua? :D Kopsasin tähän muutamia parhaimpia (tosin poistin sukunimet ja muokkasin isot alkukirjaimet).

"Matikasta ja Emman kanssa, jotta Emmakin pääsisi tänä kesänä mutta en menny mukaan siihen hommaan, säikähin että mitä vittua tapahtuu:D Mutta en kerenny kato viime kesänä.

"Me ollaan Ellin kans parhaita"

"Sitte ku meen vessaan ja Elisa on paras"

"Eli opettelen 10 , matikan testi 10 ja jos ei"

"Iskä, tai sitte"

"Ja syöminen kans Rukalle tänään Nuijamiesten Lavalle alkaen klo 10, koska en todellakaan halua ikinä elää ens torstaita."

"Toivottavasti selviän elävänä"

"En oo käyttäny huumeita?"

" Kiitti taas leikkimään mökkihöperöä muutaman kaverin kaverin kanssa."

"Ja sitte myöskin Kati, Anni, Mia ja Suvi jää tällä kertaa elämässä ihan ite Mikolle koska mun"

"Joo :DDDD Ku äitin kans nyt baarissa mutta jousiammunta oli kivempaa."

"Huomenna teen lisää baareja Oulussa ja nyt väsyttää"

"Kristan skootterilla ku ajettii äitin ja tykkään opettajien kokouksista ja yhteishakuhakemus eteenpäin!"

"Meille tuli testattua uus Mesta eurojen ja katso ketkä facebookkavereistasi on nähnyt sinut todellisuudessa."

"Minä, Tiia sun taktiikkaa, mutta ois ollu ko eläkepäiviä viettelee"

"Tais olla hengessä mukana kuitenki!"

"Hmm olet perehtynyt vain lainausmerkeissä kuuminta HOTTIA oleviin miehiin"

"Enkeleillä on kahvijuoma, jossa luultiin että oot meijä pitää raahata se sille iha hyvää ko se on asia jota ei"

"Hommasi papalle sähköpostin ja tunki naamansa siihen ikkunaan, aukas tuuletusluukun ja niitten sijasta on lopetettu 2010 tammikuussa ja Möykky asuu vissiin sen tallinpitäjän eli siis se Romeo & Tiia sun entinen huone on sun nykyinen huone tai jotai, sipuleita, jotai pekonii, valkosipulii, jotai ihme kastiketta, juustoo ja alas JA NYT omnomnom tuli leivottua pitkästä aikaa"

"Jooooo vaikka sen kaveri tuli, ja herätys klo 02.1503.40."

"Koska Emma käski."

"Ihanin tunne ku tulee kiire :///// No, kerra sitä"

"Aki mee hirveen hyvin, onha mulla kuitenki hyvät eväät!"

"Onneksi äiti kuitenki osas korjata sen puuhevosen rikki ja nykyään niillä on kylmä tai kirjaudu ulos, niin neiti että mulla kestää vielä vähän aikaa"

"Sen kunniaksi humppaamaan!"

"Eikä sillo vielä vähän etelään päin hienosti esim ton jossa on siniset reunat."

"Nyyh :DD Mutta joku joka oli toisesta KUUMA."

"Annukka ja Olga että muistikirja minä, Romeo ja katoin ku se on parempi!! ElliNoora MEILLÄ kuviksessa ja kysyn että mikä piti laittaa peräkärry kiinni traktoriin ja peruuttaa 90 asteen kulmassa peräkärryn kans."

"I love Heartland on hattuhylly ja aina ku meen sinne meni rahat yhyy ;("

"Jos oisin kirjottanu pelkät termien ja tyyppien nimet koneelle ja Aki"

"Ehhehe sitä Krista lentää"

"Kokeessa piti laittaa sen uuniin paistumaan ja ottaa sen kunniaksi"

"Selvisi hengissä pitkän matikan 11 x A4"

"Joo :DDDD Ku olin yksin, eilen jonku avaimen takia en vieläkää ymmärrä mitä hauskaa on toisten tönimisessä"

"Soitin Movialle ja biologiasta neloset, musiikki kutonen."

"Sain mää muistan kyllä varmaa tisseihi asti päästiin eikä sieltä kuuluu vaa meni nii"

"Todella ruma taulu teillä! Se on kyllä se on aikaa"

"Aki, no Emma se oli Jennin synttäreiden koristeita"

"Ja syöminen kans raahattiin sadevesiämpäriä bikinit ja pyyhkeet päällä tien toisella puolella ois ollu etes sen puuhevosen rikki ja nykyään niillä on kuulemma helppo puhelinnumero ku tämä."

"Hehe ja nyt hyppy ja sitte"

"Se nimittäin tärisee kummallisesti. Hups."

"Onnea Anni ajokortista kuski ei"

"Hän oli vielä raskaana!"

"Huoh :DD Mutta joku muu on jo liikenteen seassa:DD Oli nokinaamoja itseni mukaanlukien, sekä Alanaijaan tai siis..."

"Niimpä isin lempiohjelma on kiva käyä iisalmessa pyöräilee, ehkä tän tunnin iha hyvin ja pärjään tän tunnin yöunien jälkeen kopioi tämä omalle seinällesi ja keittiötä"

"Mihin mää ainaki tykkään opettajien kokouksista ja nyt dionessa."

"Noniii kirjotuksista ohi 1/5 eli siis tuota kokkikirjakappale :DDD"

"Ja syöminen kans osasin sentää kirjottaa allekirjotuksen tilalle puhelinnumeron ja sitte"

"Käytiimpä pikkuserkkujen tarhassa ja siivonnu ja massuun "

"No teillä oli pölyä joka puolella!"

"Jee syysloma ja sanoin että saat oluen ilmaseksi ja käske Katrin ruokkia sua!"

"Liisa ei oikeestaan haittaa mutta iskä ajaa pois vaikkei se heräs hetkeksi ja selitti että se meijän pihalle kusee nii"

"Ihanin tunne on kun viereisellä torilla hyppeli jellonia."

"Joku semmone iso betoninen suihkulähe jonka henkilökohtanen siivooja saat olla sinä!"

"Philistä tää juhannus on ainaki alkanu tänään, mutta haku yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin alkaa"

"Sori emmä voi huomenna, tarkotuksena ois ilmeisesti pitäny pestä iskän suunnistuskamppeet tai muuta karkkia ku kinder bueno niitten sijasta on mansikoita ja ite kasvatettuja sallaatteja "

"Jee olipas kiva että oli mukavaa mutta valitettavasti olen sivistynyt."

"Jaa no siis iskän työhuone on niin räjähtäny että käynnistyy.. Tarja, oiski rahhaa ostaa uus puhelin"

"Tiietään vaan, että teltassa nukutaan! Toivottavasti ei"

"Käytii vähän ratsastaa! Minä ja laulettiin Robinia, istualtaan."

"Turha toivo että pääsisin teki muka jotaki sen seinän kanssa."

"No kysyin äitiltä että onko se ois ilmeisesti ? Yksi ainoa autokoulu, jossa kerkeen käyä torumassa niitä ku ootte niin kauniita?"

"Näin unta että EIKÄ suostu enää mutta oli poikkeuksellisesti k20 eli päädyttiin tuttuun ja ne kyynerpäät, jotka melkeen 45 asteen kulmassa peräkärryn kans."

Toivottavasti ees joku jakso lukea ees osan ja nauro tai mietti, että mitä vittua, tai eksy ite tuonne sivulle kattomaan omat hauskat statuspäivitysehdotukset.

3 yötä tatuointiin!

P.S. "Oon esim reipas koska olin menossa mukana ;"

One Day.

Mun unirytmi on täysin päälaellaan, laitoin nukkumaan siinä puoli viiden aikaan aamulla kun äiti vitsaili, että "kylläpä oot heränny aikasi", ja heräsin herätyskelloon kahelta päivällä muutaman torkutuskerran jälkeen. Muutenki mun päivät kuluu näin arkena normaalisti koneella istuessa, koska sillon ku herään on niin pimeetä ettei tee mieli mennä ulos, F on vielä töissä tai editoi ja mua ei inspaa tehä mitään hyödyllistä. Tavallaan haluisin muutoksen asiaan, mutta en vaan jaksa toimia. 

Tänään kuitenki oli poikkeuspäivä ku yks mun parhaista kavereista tuli käymään kylässä puol seittemän aikaan. Katottiin leffa, pelattiin Blokusta ja selailtiin Koirarotujen maailmaa, koska alunperin mun piti vaan näyttää miltä Manu (F:n koira) näyttää, mutta sitte päädyttiinki käymään melkeen joka rotu läpi tekniikalla "mikä näistä on sun mielestä söpö". Vähän samaan tyyliin ku lapsena käytiin lelulehet läpi.

Tämänpäivänen leffa. Suosittelen, vaikka loppu oliki aika yllättävä.

Yöllä mua alkaa aina tekeen mieli tehä kaikkee luovaa, kuten esim. piirtää, virkata, siivota, vaihtaa järjestystä huoneessa, kirjottaa blogia tai vaan suunnitella kaikkee. Sit ku pitäs mennä nukkumaan nii mun päässä vaan pyörii kaikki asiat, enkä saa unta ennen ku oon joko miettiny tarpeeksi, tai sitte oon pakottanu itteni olemaan miettimättä. Mun pitäs ehkä alkaa harkitteen jotain jokailtasta meditointi- tai joogahetkeä, että saisin itteni irrottautumaan kaikesta ja ajattelemaan vaan sitä rentoutumista ja nukkumista. Helpommin sanottu ku tehty.

Mun pitäs kehittää jotain järkevää tekemistä mun elämälle. Tietty se töitten haku ois ykkösjuttu kai, koska äiti pakottaa ettimään töitä ja käskee hommaamaan hygieniapassinki, vaikka en usko että tuun sitä tarvimaan. Voin mää sen äitin mieliksi hommata, mutta en oo kyllä siltikää menossa töihin Hesen tai Mäkkärin kassalle, vaikka ne ois ainoita mahollisia hommia mitä on olemassa. Äiti, ei kaikkien oo pakko alottaa ns. paskaduuneista (ei pahalla, mutta näin äiti niitä kutsu), vaikka sää niin kovasti väitätki. Enkä siis tarkota, että niissä ois jotain vikaa, mutta ei ne vaan oo mun juttu. Asioiden myyminen ei oo mun juttu. Tullu todettua sillon ku olin anniskelemassa. Tokihan siis on eri asia anniskella alkoholia ku myyä roskaruokaa, mutta siis kuitenki.

Oon ihan varma, että koska nyt elättelen toivoa boheemista taiteilijaelämästä hippikommuunissa tai jossain muualla ku Oulussa, nii vuoden parin päästä löyän itteni sieltä Hesen kassalta ja asun vieläki porukoitten nurkissa. Ois niin mun tuuria. Onneksi pääsen täältä ees muutamaksi hetkeksi ku lähen ens viikolla Muonioon isosiskon luo, sitä seuraavan viikon lauantaina F:n mökille taas, ja joulukuun ekaksi viikoksi Helsinkiin parin kaverin kimppakämppään hengaileen. Joulukuussa pitäs myös kävästä Kiuruveellä moikkaamassa entisiä opiskelukavereita asuntolalla, mutta sitä ajankohtaa ei oo vielä ihan lyöty lukkoon. Vaikka tykkään suunnitella asioita, on välillä kiva olla spontaani ja elää vaan hetkessä. En oo tosin kunnolla vielä tehny niin. Mutta ehkä vielä joskus.

Tuesday, November 12, 2013

Hiushistoria.

Vuosien 2006 - helmikuu 2010 hiustyylejä voi käydä kurkkailemassa aikasemman blogin puolelta eli TÄÄLTÄ. Kyseinen postaus ei oo siis pelkästään hiushistoriasta vaan ylipäätään siitä miltä oon näyttäny noina vuosina. Lyhyesti sanottuna mun hiukset oli vuorotellen vaaleet ja tummat. Ne kärsi. Mutta siis nyt tähän postaukseen lisään vähän uudempia kuvia aina tuosta vuoden 2010 alusta lähtien. Muistin virkistämiseksi, miltä näytinkään vuonna 2007 omilla luonnollisen värisillä hiuksillani:

No tältä. Kiva keskijakaus.

Alotettaanpa.


Värinpoistolla vaalennetut hiukset. Tosi ohuet ja väri oli jotain tosi järkyttävää. Sekotus monia eri värejä.
Tässä tosin ei näy kokonaisuutta.

Sitten kävin leikkaan latvat ja samalla se kampaaja korjas hiusten värin.
Värjäsin vähän tummemmalla.
Lisäsin raitoja.
Jostain syystä väliltä huhtikuu 2011 ja tammikuu 2012 ei löytyny musta kuvia? :o
Mutta siis tässä oon taas vaalentanu.
Taas tummempaa.

Vaaleita raitoja.


Taas tosi tummaa ruskeeta.

Ja vaaleempaa. Itseasiassa vaalennusprosessi lähti käyntiin.

Vähän uutta etutukkaa.


Taas tummempaan, tällä kertaa punaruskeeseen.
Kauhee ku on kärsineen näköset hiukset! En kyllä ees yhtään ihmettele.
Tositosi tummaa ruskeeta ja etuhiukset takas kesän kunniaksi.

Ekaa kertaa ikinä oikeesti mustat hiukset! Ilonen mieli.

Mustat hiukset ilman pidennyksiä (vas) ja pidennyksillä (oik).

Nykyhetki.
Tällä hetkellä siis tilanne on tuo alin kuva värin suhteen, toi on siis mustasta vedetty yks värinpoisto, joka vaalensi juuren ihan blondiksi ja muun hiuksen tummanruskeeksi, minkä jälkeen vedin päähän jonku mahonkisen tummanpunaruskeen, koska oli pakko saaha jotain aikaseksi. Eihän tuossa oo mitään järkeä, mutta eipähän oo enää musta.

Haluisin taas muutosta hiuksiin. Hiuskriiseilen tosi usein, kuten kuvistaki voi päätellä. Mut nyt olin kuitenki mustilla hiuksilla ainaki kolme kuukautta (mikä on siis mulle paljon!) ja nyt vaan vähän irroittauduin siitä mustasta, nii haluisin repästä ja vaalentaa taas ihan kunnolla, mutta silti jotain uutta. Mulla on mielessä yks kiva väri, mutta saa nähä onnistunko siinä. Aattelin kuitenki vielä ainaki viikon pari kituutella tällä pehkolla ja sitte vasta värjätä. Sen jälkeen ois tarkotus olla niillä hiuksilla pidempiki aika, aattelin ottaa itteä niskasta kiinni ja haastaa itteni olemaan ainaki puol vuotta värjäämättä muuta ku ehkä juurikasvua tarvittaessa. MIKÄLI ne siis onnistuu.